keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Blinit; maukkaat terveiset naapurista

Blinit ovat jälleen ruoka, joka on alunperin lähtöisin rajojen ulkopuolelta, mutta perinneruokaa se on silti. Siitä on varmasti vaikka kuinka kauan aikaa, kun blinit on adoptoitu suomalaiseenkin ruuanlaittoon. Oma valikoivuus (ei nirsous vaan valikoivuus) on aina pitänyt tätä ruokaa vähän siellä alemmalla tasolla kun ruuista on kyse, mutta se johtuu lähinnä taas lisukkeista. Mäti ja sipuli eivät lempiruokiin kuulu, mutta sillä nyt ei ole väliä. Joten blinejä siis nyt.





Ota esiin tarpeeks suuri kulho ja lämmitä 5 desiä maitoa kädenlämpöiseksi. Maitoon sekoitetaan 25 grammaa hiivaa. Seuraavaksi joukkoon vatkataan tattari- ja vehnäjauhot. Tattarijauhoja tulee 2,5 desiä ja vehnäjauhoja vähän reilu desi. Tämän jälkeen blinitaikinan annetaan kohota reilun tunnin verran. Eli muista siis valita oikeasti tarpeeksi suuri kulho.

Kohottamisen jäkeen taikinaan lisätään vielä loput ainesosata, eli kolme keltuaista, purkillinen kermaviiliä ja puolisen teelusikallista suolaa. Valkuaisiakaan ei tarvitse heittää hukkaan vaan ne vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi ja lisätään taikinaan. Älä kuitenkaan kohtele niitä kaltoin vaan kääntele ne hellävaraisesti taikinaan.

Ja sitten päästään itse paistamiseen. Kuumenna blini- tai ohukaispannu kuumaksi ja paista blinit molemmin puolin voinokareen kera. Blinit ovat parhaimmillaan vastapaistettuina, eikä niitä kyllä kannata ruveta säilyttämään seuraavaan päivään. Joten paista siis sen verran kuin haluat syödä. Taikina puolestaan säilyy paremmin seuraavaan päivään, kun sen laittaa kelmun alle ja jääkaappiin.

Blinien kanssa perinteisesti nautitaan smetanaa, mätiä, hienonnettua sipulia ja tilliä, mutta ne maistuivat erittäin hyviltä myös omenahillon ja kermavaahdon kera. Jos ei satu pitämään mädistä, niin silloin tämä makeampi vaihtoehto on mitä mainioin.


Resepti: 


5 dl maitoa
25 g hiivaa
2,5 dl tattarijauhoja
1,25 dl vehnäjauhoja
3 kananmunankeltuaista
200 g kermaviiliä (eli yksi purkillinen)
0,5 tl suolaa
3 kananmunanvalkuaista

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva. Sekoita tattari- ja vehnäjauhot seuraavaksi sekaan. Anna kohota reilun tunnin verran. Lisää keltuaiset, kermaviili ja suola. Vaahdota valkuaiset ja lisää nekin taikinaan, mutta varoen. Paista blini- tai ohukaispannulla molemmilta puolilta. Tarjoile smetanan, mädin, hienonnetun sipulin ja tillin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit