Sivut

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Perunankuorisipsit; kaikki käytetään


peruna hyötykäyttöHävikkiviikko taisi toki mennä jo, joten tämä ei ole osa sitä. Tämä on vain taloudellisesti järkevää toimintaa. Perunaruokien kanssa monesti käy niin, että perunat tarvitsee kuoria ja silloinhan kuorille voi kehitellä jotain muuta tekemistä, kuin vain roskikseen heitto. Aivan heti ei myöskään tule mieleen ketään, joka ei tykkäisi sipseistä, joten mitä jos yhdistäisi nämä kaksi ajatusta ja tekisi perunakuorista sipsejä. Perunankuoret sisältävät sitäpaitsi hyvin kuitua, joten eiväthän nämä voi olla pahasta.

perunan kuoriKuoret tulee pestä hyvin, sillä kukaan ei varmaan arvosta multayllätyksiä sipseissään. Kuivaa kuoret keittiöliinalla, jonka jälkeen ne on hyvä laittaa kulhoon. Lisää perään rypsiöljyä ja suolaa ja sekoita kuoret hyvin rikkomatta niitä. Sipsien maustaminen oman maun mukaan ei varmaan koskaan ole ollut helpompaa, joten kokeile rauhassa eri makuja.

sipsit perunankuoresta
Levitä öljytyt ja maustetut kuoret uunipellille leivinpaperin päälle laita ne 180-asteiseen uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Kääntele sipsejä välillä ja nosta lämpötila 250:een asteeseen, jossa sipsit saavat paistua kunnes ovat rapeita ja kullanvärisiä.

Ensin vähän epäilytti, että miltä pelkät kuoret maistuvat. On kuitenkin myönnettävä, että perunankuorisipsit toimivat ihan mainiosti, eikä tämä todellakaan jää ainoaksi kerraksi, kun niitä tässä keittiössä valmistetaan. Eri perunaruokia tulee kuitenkin tehtyä aina välillä, joten kuorista ei varmasti ole pulaa. 

Resepti: 


300 g perunankuoria
1/4 dl rypsiöljyä
Suolaa ja muita mausteita



Reseptikilpailun satoa


Tässä taannoin osallistuimme Raision Kausiruoka-reseptikilpailuun ja kiitos kaikkien äänestäjien nappasimme myös voiton kotiin. Palkintona oli osallistuminen vapaavalinnaiselle kokkauskurssille ja tuotepaketti, sekä Hannele Kojon kirjoittama "Kausiherkkuja omasta pihasta" -kirja. Tämä paketti haettiin postista eilen ja sen avulla saadaan varmasti kehiteltyä jos jonkinlaista ruokaa pöytään. Kenties näitä voi hyödyntää blogissakin. Oikein paljon kiitoksia siis vielä kaikille äänestäneille ja tietysti Raisiolle tästä hienosta palkinnosta.

reseptikilpailu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti