sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Raikasta rahkapullaa pääsiäisen iloksi


Pääsiäisteema jatkuu edelleen. Tai no, miksi ei jatkuisi, sillä nythän on pääsiäinen. Valittavana olisi pashaa, pääsiäiskakkua ja vaikka mitä muuta, mutta rahkapulla oli nyt lähinnä sydäntä tällä hetkellä. Sitä siis. Ja en voi väittää, etteikö pieni herkuttelu sopisi mukavasti pääsiäiseenkin. Tuossa aiemmin tuli juteltua kokin kanssa pääsiäisen ruokaperinteistä ja en ainakaan itse tunnista, että omassa perheessäni olisi sellaisia pahemmin ollut. Kokin perheessä puolestaan on aina ollut jotain erityisesti pääsiäiseen liittyviä perinteita. No, ehkä voisin itse yrittää leipoa vaikka näitä tästä eteenpäin pääsiäiseksi joka vuosi. Katsotaan.

Rahkapullissa on se hyvä puoli, että rahkan ansiosta niistä saa hyvinkin monenlaisia versioita aikaiseksi jos haluaa. Jos ei itse innostu tekemään omien suosikkimakujen mukaista rahkaa, niin kaupasta löytyy jos jonkinlaista leivontarahkaakin ja vaikka minkä makuisena. On aivan pakko myöntää, että joskus tulee syötyä niitä ihan sellaisenaankin. Oho.

Pullataikinoita on tässä jo pari erilaista tehtykin ja mikäli laskiaispullat miellyttivät, niin taikinan voi tehdä sillä ohjeella. Tai sitten tällä alla olevalla, joka taas eroaa piirun verran niistä edellisistä. Lämmitä viisi desiä maitoa kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen 50 grammaa kuivahiivaa. Sen jälkeen sekoitetaan mukaan yksi kananmuna ja kaksi desiä sokeria. Kardemummaa tulee ruokalusikallinen ja suolaa teelusikallinen. Koko taikinaan tulee vehnäjauhoja puolentoista litraa, mutta tässä vaiheessa siihen laitetaan noin puolet.

Kun olet sekoittanut edellä mainitut ainekset tasaiseksi, alustetaan loput jauhot taikinaan. Käsin, yleiskoneella, kumpi sitten onkaan mieluisampi tapa. Täällä yleiskone saapui apuun. 200 grammaa pehmeätä voita lisätään myös loppujen jauhojen kanssa ennen kuin taikinaa vaivataan. Vaivaamisen jälkeen taikinan tulisi olla mukavan kimmoisaa. Jätä taikinakulho puoleksi tunniksi lämpimään vesihauteeseen ja liinan alle kohoamaan.

Kohonnut taikina kaadetaan leivonta-alustalle, jolle on ripoteltu jauhoja. Pyörittele taikinasta suurimmat ilmakuplat pois ja ota siitä noin 100 gramman kokoisia paloja pullia varten. Näistä tulee kohtalaisen isoja pullia, mutta jos haluaa pieniä, niin sitten ottaa vaan pienempia paloja. Pyörittele palat pyöreiksi pulliksi ja paina lasilla (isojen pullien kanssa myös ISO lasi) keskelle kuoppa, johon rahkatäyte laitetaan. Ennen täytteen laittamista pullat kuitenkin voidellaan kananmunalla ja niiden päälle ripotellaan raesokeria (ei ole pakko jos ei halua).


Rahkatäytteen tekeminen onkin simppeliä. Tarvitaan vain 250 grammaa rahkaa, yksi kananmuna, kaksi teelusikallista sitruunamehua, kolme ruokalusikallista aprikoosimehua tai -lientä, 0,75 desiä sokeria ja teelusikallinen vaniljasokeria. Sekoita kaikki sievästi keskenään ja täyte on valmis. Lisää se pulliin tehtyihin painaumiin tasaisesti ja lisää päälle vielä pari aprikoosin viipaletta. Paista 220-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia. Tämä taas riippuu uunista ja pullien koosta.


Valmiit pullat olivat todella herkullisia. Ja sana "olivat" viittaa siihen, että niitä ei kauhean kauaa ollut jäljellä. Tämä itsetehty makurahka toimi varsin hyvin täytteenä ja aprikoosi tuo mukavasti keväistä ilmettä pullalle. Itse kun (/jos) rupean pullia leipomaan, niin aion tosiaan kokeilla paljon erilaisia rahkatäytevaihtoehtoja. Mutta nyt taitaa olla aika nauttia pääsiäisestä ja kutakuinkin viimeisestä rahkapullasta.


Resepti:


5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1 kananmuna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
n. 1,5 l vehnäjauhoja
200 g pehmeää voita
kananmunaa voiteluun
raesokeria koristeluun

Rahka:
250 g rahkaa
1 kananmuna
2 tl sitruunan mehua
3 rkl aprikoosin lientä tai mehua
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen tuorehiiva. Lisää kananmuna, sokeri, kardemumma ja suola. Mukaan laitetaan noin puolet jauhoista. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot ja pehmeä voi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä vesihauteessa puoli tuntia. Käsittele kohonnutta taikinaa jauhoisella alustalla. Ota tasakokoisia paloja ja pyörittele pulliksi. Paina keskelle kolo lasinpohjalla. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele raesokeria koristeeksi. Valmista rahkatäyte sekoittamalla sen aineet yhteen ja täytä pullien painaumat sillä. Paista 220-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit